Kuinka miljoonat mammuttifossiilit muodostuivat?

Kysymys: ”On esitetty umpimähkäinen arvio, että pelkästään pohjoisella napapiirillä olisi kuuden miljoonan villakarvaisen mammutin jäännökset. Naapurini totesi, että noin 1700 vuodessa, luomisesta vedenpaisumukseen, mammuttien olisi ollut mahdotonta lisääntyä niin nopeasti.” J.E.

Vastaus: Ensiksikin, kuusi miljoonaa mammuttia on reilusti liioiteltu. On olemassa alle 50 mammutin jäännöstä, joista vain noin puoli tusinaa on säilynyt kokonaisina. Arviolta 50 000 syöksyhammasta on löydetty, vaikkakin miljoona mammuttia on saattanut elää samanaikaisesti.

Toiseksi, nykykreationistien mielestä mammutit eivät fossiloituneet vedenpaisumuksen aikoihin. Pikemminkin ne fossiloituivat noin 700 vuotta myöhemmin jääkauden lopulla tapahtuneissa katastrofeissa. Jääkausi oli vedenpaisumuksen jälkiseurausta. Fossiilien sijainti osoittaa tämän – ne ovat aina lähellä pintaa olevissa kerrostumissa napaseuduilta pitkälle päiväntasaajaa kohti, enimmäkseen jokilaaksoissa ja toisinaan jääkerrosten halkeamissa.1

Kolmanneksi, suuret mammuttimäärät ovat ongelma vain epäilijöille, koska he eivät ole suorittaneet yksinkertaisia laskutoimituksia. Afrikannorsu on sukukypsä noin 14-vuotiaana ja sen raskaus kestää noin 670 päivää, kun taas intiannorsu tulee sukukypsäksi jopa aikaisemmin ja sen raskaus kestää lyhyemmän ajan.2 Niinpä ei olisi mitenkään epärealistista olettaa, että yksi mammuttipari saisi neljä jälkeläistä 25 vuoden ikään mennessä. Voimme siis olettaa, että mammuttipopulaatio kaksinkertaistuisi neljä kertaa sadan vuoden aikana (siinäkin tapauksessa, että jokaisen sukupolven vanhemmat kuolisivat pian jälkeläisten vieroittamisen jälkeen). Luultavasti mammutit olisivat lisääntyneet nopeasti sen jälkeen kun mammuttipari3 lähti Nooan arkista, koska kilpailua oli vähemmän. Populaation tarvitsee kaksinkertaistua vain 22 kertaa ylittääkseen 8 miljoonaa yksilöä ja tämä voisi tapahtua jo 550 vuodessa.

Lähdeluettelo
  1. Tämä on selitetty Michael ja Beverly Oardin kirjoittamassa lastenkirjassa nimeltä Life in the Great Ice Agesekä Michaelin vaativampaan makuun kirjoittamassa kirjassa An Ice Age Caused by the Genesis Flood. Lisäksi Creation-lehdestä (19(1):42-43, 1996) voi lukea Oardin haastattelun.
  2. ”Elephant”, Encyclopaedia Britannica, 4:441-442, 15th Ed. 1992.
  3. Tässä oletetaan, että jokaisen maalla elävän selkärankaisen suvun edustajat olivat Nooan arkissa – katso Woodmorappe J., Noah’s Ark: a Feasibility Study, Institute for Creation Research, El Cajon, CA, USA, 1996. On kuitenkin todennäköistä, että mammutit, mastodontit, stegodontit ja nykynorsut polveutuvat samasta luodusta norsumaisesta lajista.