Darwinismiin perustuva oppi evoluutiosta on modernin maailmankuvan kulmakivi. Tämä kävi ilmi myös Suomen opetushallituksen sivuilta. Opetushallituksen internet-animaatiossa otsikon “/biologia/evoluutio/kehitys/synty/” alla käytiin vuonna 2009 maailmamme historia läpi kohdasta 1. (=Aurinkokunnan kanssa muodostuneen Maan pinta jäähtyi) kohtaan 15. (=Solut liittyivät useista soluista muodostuviksi ryppäiksi ja alkoivat erikoistua eri tehtäviin, esimerkiksi liikkumiseen tai valon aistimiseen. Ensimmäiset monisoluiset eliöt kehittyivät aivan prekambrisen ajan lopulla noin 500 miljoonaa vuotta sitten).
Kyseinen opetushallituksen aineisto osoittaa, kuinka evoluution käsite on laajentunut biologian alueelta kosmisen ja kemiallisen evoluution alueelle. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Suomen lääkärilehdessä (27.11.2009) sosiaalipsykologi Jukka Tontti toteaa, että “masennus on lajihistoriallisesti sisäänrakennettu keino selviytyä elämästä niin sanotusti hengissä“.
Evoluutiolla selitetään myös sairauksien ja käyttäytymisen syitä. Raiskauskin on liitetty evoluution, sillä sen on väitetty olevan evoluution tuottama keino vähemmän puoleensavetäville miehille saada jälkeläisiä.
Evoluution nimessä voi esittää melkein mitä tahansa. Ripuli ja yskäkin olisivat evoluution kehittämä mekanismi. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, kuka siitä hyötyy, taudinaiheuttaja, sairastunut yksilö, vai ripulin ja yskösten levittämään epidemiaan kuoleva populaatio?
Kulttuurievoluutiosta on kirjoitettu paksuja kirjoja. Darwinismin merkityksen uskonnolle kiteytti ranskalainen Le Courier -lehti helmikuussa 2009 otsikossaan ‘Darwin – mies joka tappoi Jumalan’.
Darwinin kirjan julkaisemisesta (24.11.1859) on kulunut yli 150 vuotta. ‘Lajien synty’ antoi tieteen kansanomaistamisen professorin, Richard Dawkinsin mukaan ateismille älylliset perusteet. Dawkins on todennut, että ennen Darwinia ateismi olisi ollut hänelle mahdoton ajatus.
Evoluution asema on turvattu tekemällä siitä painovoiman kaltainen luonnonlaki. Se on näin ollen kaiken kriittisen arvioinnin ulottumattomissa. Dawkins on todennut, että henkilöt, jotka eivät usko evoluutioon ovat “tyhmiä, tietämättömiä, hulluja ja mahdollisesti vielä ilkeitäkin (wicked)”.
Asiallinen keskustelu evoluutiosta onkin hyvin vaikeaa, sillä kyseessä on maailmankuvakeskustelu, joka herättää voimakkaita tunteita. Ruotsissa on suunniteltu lakia, joka estäisi evoluution kriittisen arvioinnin myös kristillisissä kouluissa. Euroopan neuvoston asiantuntija on julistanut evoluutiokritiikin vaaralliseksi yhteiskunnan kannalta. Evoluutiokritiikin pitäisi kuitenkin olla itsestään selvä osa normaalia luonnontieteellistä tutkimusta.
Maailman ja elämän alkuperän tutkimuksessa tulee pyrkiä objektiivisuuteen. Myös eri tavalla ajattelevien perusteluihin on hyvä tutustua ennakkoluulottomasti (teoria.fi, apologetiikkawiki.fi). Tarinat on erotettava tutkimustuloksista. Yhdenkään inhimillisen auktoriteetin vakuutteluun tai “tiedemiesten enemmistön kantaan” ei ole syytä tyytyä, vaan oma mielipide tulee muodostaa saatavilla olevan, mielellään kokemusperäiseen tutkimukseen perustuvan aineiston avulla. Historia on osoittanut, että “enemmistö” on usein ollut väärässä.
Darwin oli aikansa toisinajattelija. Hän oli myös osittain oikeassa. Uusia lajeja syntyy koko ajan. Siivettömät hyönteiset menestyvät tuulisilla saarilla. Jos nämä hyönteiset siirrettäisiin Brasilian sademetsien tyyneyteen, sukupuuttoon kuoleminen voisi uhata, jos populaatio olisi menettänyt siipien rakentamiseen tarvittavat geenit. Tämäntyyppisiä esimerkkejä, kuten sokeita luolakaloja ym., käytetään evoluution keskeisinä todisteina, vaikka ne viestittävät kuitenkin vain rappeutumisesta.
Jätekasoissa menestyvät kasvit pärjäävät, koska ne ovat menettäneet kykynsä imeä myrkkyjä maasta, mutta tästä seuraa, että ne eivät enää menesty tavanomaisessa kasvupaikassa, koska myös ravintoaineiden imeytyminen voi olla heikentynyt (katso Evoluutio – kriittinen analyysi, Scherer S. ym.).
Niin sanotut “hyödylliset” mutaatiot ovat usein vain haitallisten mutaatioiden “hyödyllisiä sivuvaikutuksia” tietynlaisissa olosuhteissa. Hyvä esimerkki on sirppisoluanemia (The Edge of Evolution, Michael Behe). Antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista päästään usein eroon, kun antibioottien käytössä pidetään tauko. Jos vastustuskyvystä olisi bakteereille etua luonnossa, kaikki bakteerit olisivat kaikille antibiooteille vastustuskykyisiä.
Vastustuskyvyn ylläpidon aiheuttama aineenvaihdunnallinen ylikuorma tai aineenvaihdunnan häiriö (plasmidi tai vaurioitunut ribosomi) ei salli näiden bakteerien menestymistä luonnossa. DDT:lle vastustuskykyisiä mutanttihyönteisiä oli olemassa jo ennen hyönteismyrkyn käyttöönottoa. Kaikki kyseiset ilmiöt ovat ymmärrettävissä ilman Darwiniakin ja ovat saavutettavissa 1-2 mutaation avulla, johon evoluutio pystyy. Kun vaatimuksena on kolme samansuuntaista mutaatiota, evoluutiota ei enää tapahdu. Tämä voidaan osoittaa kokemusperäisen laboratoriotutkimuksen avulla.
Lajiutumisesta ei kiistellä, mutta neodarwinismissa kyseessä on vain muuntelu eikä uusien fysiologis-rakenteellisten kokonaisuuksien synty. Ei tiedetä, miten täysin uusia aineenvaihduntakokonaisuuksia voisi syntyä. Darwinin kirjan otsikon olisikin pitänyt olla ‘Pääjaksojen synty’ (Origin of phyla), jotta se olisi vastannut keskeisimpiin elämänongelmiin.
Eläinkunnan pääjaksot ilmestyvät evoluutiotutkimuksen mukaan tavattoman nopeasti. Kun evoluution tarvitsema aika alkusolusta ihmiseen on yli “3 500 miljoonaa” vuotta, ilmestyivät kaikki eläinkunnan pääjaksot vain “parinkymmenen miljoonan” radioaktiivisen vuoden aikana kambrikauden alussa, joukossa myös selkäjänteiset (esim. Haikouella). Nykyään pääjaksoja on 35, kambrissa niitä oli noin 100. Nykyisistä eläinlajeista peräti 96% kuuluu vain 9 pääjaksoon, mikä kertoo biodiversiteetin köyhtymisestä.
Kambrin “silmänräpäyksessä” ilmaantuneista hämmästyttävän monimuotoisista pääjaksoista suuri osa on siis kuollut jo sukupuuttoon. Uusia pääjaksoja ei ole ilmaantunut kambrin jälkeen. Erityinen piirre kambrin pääjaksoissa on silmien ällistyttävä kirjo aina Opabinian viiden silmän järjestelmästä trilobiittien silmiin, missä hienoja kaksoislinssejä voi olla tuhansittain ja näkökenttäkin lähes 360 astetta.
Darwinismi on tarkemmin sanottuna neodarwinismia. Sen mukaan perimässä tapahtuvat sattumanvaraiset muutokset eli mutaatiot tuottavat aineiston, josta luonnonvalinta valitsee parhaiten sopeutuneen ja eniten jälkeläisiä tuottavan mutantin. Mikä eliö sitten on parhaiten sopeutunut ja tuottaa eniten jälkeläisiä? Vastaus on bakteeri.
On erinomaisen haasteellista vastata kysymykseen, miksi ja miten bakteerinkaltaisesta “alkusolusta” olisi kehittynyt suvullisesti lisääntyvä ihminen. Monisoluisten eliöiden ja suvullisen lisääntymisen olemassaolo on evoluution näkökulmasta vaikeasti selitettävissä. Bakteerilla on haploidi perimä eikä isältä ja äidiltä peritty kuten meillä. Siten jokainen perimään tuleva muutos näkyy heti ilmiasussa. Ihmisen perimässä on yli 3 000 kertaa enemmän DNA-koodia kuin kolibakteerilla. Kuinka mutaatio ja valinta rakentaisivat näin paljon uutta DNA:ta?
Luonnonvalinta ei suunnittele uusia toiminnallisia tai rakenteellisia kokonaisuuksia. Se voi vain valita jo olemassa olevista rakenteista ja on näin ainoastaan tasapainottava mekanismi. Luonnonvalinta “ottaa tai jättää” kokonaisia yksilöitä. Kun valinta kohdistuu hyönteisiin, jotka ovat menettäneet siipien rakentamiseen tarvittavat geenit, voi lopputuloksena olla tämän mutantin sukupuutto tuulten tyyntyessä.
Valinnan ongelmana on, että mukana seuraavat kaikki nekin mutaatiot, jotka eivät ole tappavia tai estä lisääntymistä. Näin ajan kuluessa kaikkien eliöiden perimä huononee ja väistämätön sukupuutto on edessä. Kiistattomasti hyödyllisten mutaatioiden määrä jää aina vähäisemmäksi kuin DNA-koodia rappeuttavien mutaatioiden määrä. Tämä tapahtuu DNA:n sisäänrakennetuista korjausjärjestelmistä huolimatta.
DNA pyrkii kaikin tavoin estämään evoluutiota korjaamalla suurimman osan siihen sattumanvaraisesti syntyvistä mutaatioista, joiden pitäisi olla evoluution raaka-aine. Mutaatiot eivät paranna DNA-kaksoiskierteen informaatiota, sillä DNA:ta luetaan molempiin suuntiin. DNA:ssa voi tämän lisäksi olla 10–12 päällekkäistä tiedostoa, joita sieltä poimitaan eri suuntiin lukemalla kuin lego-paloja, kun lähetti-RNA:ta rakennetaan silmukoimalla (splicing).
Siinä DNA:sta poistetaan introneiksi kutsutut jaksot ja näin jäljelle jäävistä eksoneiksi kutsutuista jaksoista muodostetaan valkuaisaineita koodaavia lähetti-RNA -molekyylejä. Darwinistinen käsitys “yksi geeni-yksi valkuaisaine” ja oppi “roska”-DNA:sta haittasi DNA tutkimusta vuosikymmenien ajan.
Opetushallituksen oppimateriaali, johon yllä viitattiin, esittää kosmisen, kemiallisen ja biologisen evoluution tapahtuneena tosiasiana. Kyseessä on kuitenkin vain sarja olettamuksia, joita ei ole voitu tai ei voida osoittaa oikeiksi kokemusperäisen tieteen keinoin. Materialistist eivät tiedä mistä informaatio on peräisin. He eivät edes tiedä, mistä DNA:n koodikieli on peräisin. Erilaisia koodimahdollisuuksia olisi 10^84 kappaletta.
Nykyään on mahdollista tutkia laboratoriossa, mitä mutaatiot saavat aikaan. Toimiiko evoluution mekanismi käytännössä? Kuten yllä todetaan, kokemusperäisen tieteen menetelmin voidaan osoittaa, että neodarwinistinen mekanismi ei tuota edes kahta hyödyllistä, samaan aineenvaihduntatapahtumaan
vaikuttavaa mutaatiota: Bakteeri, joka ei pysty hyödyntämään laktoosia, tarvitsee kaksi (2) mutaatiota. Laktoosi on (1) kuljetettava solun sisään ja siellä (2) hajotettava energian tuottamista varten. Kyseessä on kahden, jo olemassa olevan solutason entsyymin hienosäätö kahden mutaation avulla laktoosin käyttämiseksi polttoaineena. Laboratoriossa voidaan osoittaa, että tämä ei toteudu.
Evoluution väitetty mekanismi voidaan näin laboratoriossa osoittaa toimimattomaksi. Kun pieniä muutoksia ei ole mahdollista saada edes kahteen jo olemassa olevaan rakenteeseen, kuinka kambrikauden “evoluutiosilmänräpäyksessä” olisi voinut kehittyä kymmeniä erilaisia rakennetyyppejä ja toinen toistaan monimutkaisempia silmiä?
On syytä alleviivata, että bakteeriesimerkissä vaadittavan tyyppiseen täsmätoimintaan sopivat entsyymit olivat jo valmiina ja kysymys oli vain niiden hienosäädöstä kahden mutaation avulla. Jokainen aineenvaihdunnan käyttämistä tuhansista erilaisista entsyymistä on valittava noin 10^70 mahdollisen rakenteen joukosta. Luku on varsin suuri. On arvioitu, että maailmankaikkeudessa on noin 10^80 atomia.
Entsyymin, valkuaisainekoneen- tai rakenteen on oikean toiminnon lisäksi rakennuttava muilta osiltaan sähköisesti yhteensopivaksi ympäristönsä kanssa. Sen tulee kiinnittyä tiettyihin rakenteisiin ja hylkiä samanaikaisesti tiettyjä rakenteita. Miten nämä täsmämolekyylit olisivat voineet kehittyä väitetyllä evoluution mekanismilla, sitä ei tiedetä.
Vuoden 2009 Nobel annettiin ribosomitutkijoille. Ribosomi on mykistävän monimutkainen valkuaisaineita tuottava tehdas. Tähän liittyvä artikkeli on teoria.fi sivuilla, missä myös käsitellään alkusynnyn ongelmia laajemmin ja annetaan kirjallisuusviitteitä. Artikkelissa todetaan myös, kuinka evoluutiosta voi tiedeartikkeleissakin esittää tosiasioina miltei mitä tahansa ja jos esityksissä olevia virheitä yrittää oikaista, tämä osoittautuu yleensä mahdottomaksi. On varsin järkyttävää todeta, minkä kaltaisia virheellisiä väitteitä ”tiedepalstoilla” evoluution nimissä esitetään.
Maailmankatsomusalueella tiede ei yllättäen olekaan itse korjaavaa.
Darwin ajatteli, että ensimmäinen solu olisi voinut syntyä jossakin lämpimässä pikku lätäkössä (in some warm little pond). Yli puolen vuosisadan laboratoriotutkimus ei ole ratkaissut ensimmäisen solun synnyn ongelmaa.
Darwinkriittisessä elokuvassa “Expelled – no intelligence allowed” Richard Dawkins myötäilee Francis Crickin ajatusta solujen maapallon ulkopuolisesta alkuperästä. Solun sisäisen maailman tapahtumista saa käsityksen tutustumalla animaatioihin: http://www.youtube.com/watch?v=BVvvx5HGpLg&NR=1 ja XVIVO.NET.
Teologian opiskelija Charles Darwin sai rohkaisua ‘Lajien synnyn’ julkaisemiseksi lääkäri ja maanviljelijä James Huttonin ja lakimies Charles Lyellin uusista geologiaa koskevista näkemyksistä.
Geologiset kerrostumat oli 1700-luvulle asti tulkittu vedenpaisumuksen ja sen jälkikatastrofien jäänteiksi, mutta Hutton ja Lyell katsoivat maaperän kerrostumien syntyneen hitaasti, vuosimiljoonien kuluessa.
Tästä seurasi kehäpäättelyyn perustuva tulkinta. Jos trilobiitti oli evoluutioteorian mukaan elänyt kambrikaudella 500 miljoonaa vuotta sitten, voitiin tästä päätellä trilobiitteja sisältävän geologisen kerrostuman iäksi 500 miljoonaa vuotta. Nykygeologia hyväksyy taas katastrofit monien kerrostumien aiheuttajaksi, koska muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole.
Uudet havainnot kivettymättömistä pehmytkudoksista (Reinikainen P., Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, www.icr.org/article/4827/[1] ja http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/wiltshire/8208838.stm) ja vuosimiljoonien ikäisten bakteerien eloon herättämisestä (Nature, 19 Oct. 2000, Vol. 407, ss. 897-900, Science, 19 May 1995, Vol. 268, ss. 1060-1064) osoittavat geologisten kerrostumien iän suuruusluokan, joka on tuhansia, ei miljoonia vuosia. Lisätietoja iänmäärityksen ongelmista on myös kirjassa Thousands, not billions (Don DeYoung).
Maailma on täynnä suunnittelua. Oletetun alkuräjähdyksen hienosäätö, luonnonvakioiden arvot, ulottuvuuksien määrä ja fysiikan matemaattisuus sekä maapallon ainutlaatuinen sijainti kertovat, että kaikki on suunniteltu elämää varten. Todennäköisyys, että näin olisi sattumalta, on samaa suuruusluokkaa kuin veikata lotossa oikea rivi 10 000 miljardia kertaa perättäisinä viikkoina.
Tähän suunnitteluun tutustumista varten kannattaa hankkia dvd-elokuva osoitteesta www.privilegedplanet.com[2]. Ensimmäisen solun syntymisessä ei voida edes puhua todennäköisyyksistä. Mahdoton ei tule mahdolliseksi siten, että sen toteutumiseksi varataan riittävästi aikaa.
Koska maailma on ilmiselvästi suunniteltu elämää varten eikä darwinismilla ole mekanismia, joka tuottaisi tarvittavat bio-ohjelmat ja toisaalta estäisi niiden, termodynamiikan toisesta pääsäännöstä seuraavan tuhoutumisen, darwinistit ovat keskittyneet puolustamaan teoriaansa viittaamalla luonnossa havaittaviin “suunnitteluvirheisiin”, jotka osoittaisivat, että suunnittelijaa ei ole.
Richard Dawkins on todennut uudessa kirjassaan, Maailman hienoin esitys, että silmä on “idiootin suunnittelema“. Silmässä näet aistinsolut ovat kääntyneet valosta poispäin ja silmässä on sokea täplä. Onko solujen asento evoluution eli “sokean kellosepän” työskentelytavasta johtuva ‘jäätynyt onnettomuus’ (frozen accident) vai osoitus nerokkaasta suunnittelusta?
Jos aistinsolut osoittaisivat silmään tulevaa valoa kohden, kuten mustekalalla, salaman leimaus sokaisisi silmät pitkäksi aikaa. Tätä vaaraa ei mustekalalla ole veden pinnan alla. Ihmisen silmään joka sekunti saapuvat tuhat miljoonaa fotonia kuljetetaan näkösoluille erityisten Müllerin solujen avulla.
Kyseessä ovat “elävät optiset kuidut”, joilla on lukuisia tehtäviä. Ne vahvistavat verkkokalvon rakenteen, säätelevät ionien, välittäjäaineiden ja näköpigmenttien tasapainoa ja kierrätystä, huoltavat aistinsoluja ja voivat korjata niissä tapahtuneita vaurioita ( http://www.theregister.co.uk/2007/05/01/eye_eye/).
Samaan tapaan ongelmallinen on Dawkinsin väite miehen siemenjohtimen tekemästä mutkasta, joka on hänen mielestään “naurettava“. Dawkins kirjoittaa: “siemenjohdin tekee naurettavan mutkan virtsanjohtimen takaa … jos tämä olisi suunniteltu, kukaan ei voisi vakavissaan kieltää, että suunnittelija on tehnyt vakavan virheen“. Jos kuitenkin miehen kivekset olisivat jääneet sikiöaikaiseen sijaintipaikkaansa, tästä olisi seurauksena lapsettomuus.
Jos kivekset kiertäisivät virtsanjohtimet ulkokautta, seurauksena voisi olla kaksi kivespussia kummankin reiden tyveen, missä ne olisivat alttiita kuumenemiselle ja vammautumiselle. Dawkins näyttää olevan sokea kivesten 120 miljoonaa siittiötä päivittäin tuottavan koneiston nerokkuudelle. Dawkins ei puhu aidasta vaan aidan seipäistä. Epäoleellisiin yksityiskohtiin takertumisen sijasta hänen pitäisi selittää miksi ja miten evoluutio kehitti suvullisen lisääntymistavan. Toisaalta voidaan kysyä missä on ongelma – lapsia syntyy “mutkasta huolimatta”.
Eri sukupuolten äärimmäisen monimutkaisen suvunjatkamisjärjestelmän mekanismeista ja sen evoluutiosta” Dawkinsilla ei ole paljoa sanottavaa, eikä hän näytä olevan perillä välttämättömän tärkeistä fysiologisista tapahtumista siittiöiden kulkureitin varrella. Siittiöiden ‘perämoottorin’ käynnistys ja ‘bensiinitankin täyttö’ ym. on tarkoin ohjelmoitu, jotta ne jaksaisivat perille.
Esimerkit “huonosta suunnittelusta” kuten silmän sokea täplä, palaava kurkunpäähermo jne. eivät aiheuta yksilölle haittaa, vai oletko huomannut jotakin? Sen sijaan aikaisempi darwinistinen näkemys kymmenistä “hyödyttömistä evoluution jäänteistä” tappoi monia ihmisiä, kun esimerkiksi “tarpeettomia umpieritysrauhasia”, kuten jopa kilpirauhasia, leikattiin pois.
Suomalaisen darwinistin käyttämä esimerkki ihmisen selän kelvottomuudesta on käsitelty teoria.fi sivustolla. Luonnossa havaittava rappeutuminen johtuu alkuperäisiin eliöihin kertyneestä haitallisten mutaatioiden painolastista.
Olemme tilanteessa, jossa maailman joka tasolla voidaan todeta suunnittelu, joka tähtää elämän olemassaoloon.
Emme tiedä kuinka “alkusolu” olisi voinut kehittyä, ja neodarwinistinen mekanismi ei selitä pääjaksojen samanaikaista ilmaantumista. Luonnossa havaittavat “suunnitteluvirheet” ja “roska-DNA” argumentit ovat esimerkkejä tutkijoiden tietämättömyydestä. Sairaudet ja kehityshäiriöt ovat mutaatioiden aikaansaamia eivätkä ole ristiriidassa luomisnäkemyksen kanssa, vaan aivan päinvastoin tukevat sitä.
Luonnontieteen havaintojen valossa on tullut darwinismin hautajaisten aika. Darwinismi on rajoittanut luonnontieteellisen tutkimuksen aluetta jo 150 vuoden ajan. Darwinismista luopuminen ei estä tieteellistä tutkimusta. Newton, Faraday, Maxwell, Kelvin, Boyle, Dalton, Pascal, Ray, Linné, Mendel, Pasteur, Steno, Woodward, Brewster, Agassiz, Kepler, Galilei, Herschel ja Maunder uskoivat luomiseen samoin kuin monet muutkin tieteen uranuurtajat.
Tutkimusta kahlitseva darwinismi murtuu vasta uuden tutkijasukupolven myötä. Tietokoneita ohjelmoivalle sukupolvelle ei voi enää uskotella, että ihmistä ”kaikki tai ei mitään” -periaatteella ohjaavat 10 000 yhteensopivaa bio-ohjelmaa olisivat syntyneet sattumanvaraisten mutaatioiden ja valinnan avulla. Muitakin esteitä tosin on. Kuuluisa kristitty matemaatikko Blaise Pascal totesi: ”niille, jotka haluavat nähdä, on riittävästi valoa. niille, jotka eivät halua, on riittävän pimeää.”
Luonnossa havaittavaa suunnittelua on nykyään ryhdytty tutkimaan. Tutkimustuloksia sovelletaan jo kaikkien ihmisten eduksi (http://brainz.org/15-coolest-cases-biomimicry/). Sähköankeriaan 600 voltin tuotantolaitoksesta on äskettäin tehty sovellutus lääketieteelliseen käyttöön.
Paavalin sana Roomalaiskirjeen 1. luvussa on erittäin ajankohtainen: se, mitä jumalasta voidaan tietää, on kuitenkin ilmeistä heidän keskuudessaan … hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti ymmärrettävissä ja havaittavissa hänen teoissaan (1 Room. 19,20).
Pekka Reinikainen LL
Linkit:
1. http://www.icr.org/article/4827/
2. http://www.privilegedplanet.com/
